SISÄPIIRITIETO
Admicom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään
Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä
A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajana toimii edellisvuoden tapaan hallituksen jäsen, asianajaja Jarmo Suonpää. Mikäli Jarmo Suonpäällä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Pöytäkirjantarkastajina ja ääntenlaskun valvojina toimivat hallituksen nimeämänä yhtiön talousjohtaja
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen.
6. Vuoden 2020 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön
7. Tilinpäätöksen vahvistaminen
8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Hallitus esittää, että tilikaudelta 1.1.-
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.
9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2020
10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Yhtiön ulkopuolisille hallitusjäsenille on maksettu menneellä toimikaudella 1000 euroa kokoukselta, pois lukien hallituksen puheenjohtaja.
11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä. Menneellä toimikaudella hallituksessa on toiminut kahdeksan jäsentä.
12. Hallituksen jäsenten valitseminen
Menneellä toimikaudella hallituksen jäseninä ovat toimineet Pasi Aaltola,
13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan. Tilikaudella 2020 maksetut palkkiot olivat yhteensä 19 150 euroa (12 221,90 euroa vuonna 2019).
14. Tilintarkastajan valitseminen
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilintarkastusyhteisöksi valitaan uudelleen
15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakeanneista
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta. Ehdotetun valtuutuksen nojalla hallitus voi yhdellä tai useammalla päätöksellä antaa osakkeita enintään 2% osakekannasta (98 554 kpl) käytettäväksi henkilöstöanteihin sekä enintään 18% osakekannasta (856 985 kpl) käytettäväksi yrityshankintoihin tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen toteuttamiseksi.
Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakkeiden antamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutuksen ehdotetaan olemaan voimassa enintään
16. Mahdolliset muut ehdotukset yhtiökokoukselle
17. Kokouksen päättäminen
B. Yhtiökokousasiakirjat
Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Admicom Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa https://www.admicom.fi/sijoittajille/yhtiokokous/. Admicom Oyj:n tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus sekä palkitsemispolitiikka että palkitsemisraportti ovat saatavilla mainituilla internet-sivuilla viimeistään
C. Ohjeita kokoukseen osallistujille
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.
1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on
2. Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon
Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero. Osakkeenomistajien Admicom Oyj:lle tai
Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta
a) Internet-sivujen kautta https://www.admicom.fi/sijoittajille/yhtiokokous/
Sähköisen ennakkoäänestämiseen tunnistaudutaan vahvalla sähköisellä tunnistautumismenetelmällä kuten pankkitunnuksilla. Ilmoittautuminen edustajaksi yhtiön puolesta tai alaikäisen osakkeenomistajan puolesta onnistuu suomi.fi valtuudet palvelun avulla ilman valtakirjaa, jos henkilö on toimitusjohtaja tai hänellä on nimenkirjoitusoikeus yksin tai hänellä on edustamisvaltuutus olemassa.
b) Sähköpostin kautta
Osakkeenomistaja voi toimittaa yhtiön internet-sivuilla
Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Innovaticsille, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenee edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.
Äänestyksen ohjeet ovat saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa https://www.admicom.fi/sijoittajille/yhtiokokous/. Lisätietoja sekä ilmoittautumisen ja ennakkoäänestämisen tekninen tuki arkisin kello 9-12 ja 13-16 numerossa 050 532 5582.
3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.
Malli valtakirjaksi on saatavilla yhtiön internetsivuilla https://www.admicom.fi/sijoittajille/yhtiokokous/ kutsupäivänä. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan agm@innovatics.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä. Varsinaiset äänestysohjeet ovat saatavilla samoilla sivuilla alkaen 26.1.2021, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt.
Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.
Valtakirjan toimittaminen yhtiölle ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenee edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.
4. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä ja huolehtimaan ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta.
Lisätietoa asioista on saatavilla myös yhtiön internet-sivuilla osoitteessa https://www.admicom.fi/sijoittajille/yhtiokokous/.
5. Muut ohjeet/tiedot
Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen yhtiökokous2021@admicom.fi viimeistään
Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista
Admicom Oyj:llä on kokouskutsun päivänä
Jyväskylä
HALLITUS
Lisätietoja antavat:
Antti Seppä
Toimitusjohtaja
antti.seppa@admicom.fi
+358 40 575 9709
Talousjohtaja
petri.aho@admicom.fi
+358 50 340 2986
Hyväksytty neuvonantaja:
Oaklins Merasco Oy
puhelin: 09-6129 670
Tytäryhtiömme
Yhtiöllä on yli 160 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Helsingissä sijaitsevissa toimipisteissään. Lisätietoa: www.admicom.fi
Admicomin tiedotteet ja tulosraportit: https://www.admicom.fi/sijoittajille/tiedotteet-ja-julkaisut/
JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
Attachment
- Kutsu Admicom Oyj yhtiökokoukseen
19.2.2021
© OMX, source